Voisko joku avata silmänsä?

Heti kun näin facebookissa artikkelin siitä että Duudsonien Jukka ja Musta Barbaari on tänä iltana telkkarissa puhumassa kiusaamisesta tiesin mille kanavalle telkkarini illalla avaisin.
Muistini mukaan kiusaamisesta ei ole koskaan väitelty televisiossa näin laajalti. Melkein heti ensimmäisenä mieleen tuli ajatus: puhutaanko tästä vasta nyt kun kiusaamisesta voidaan tehdä "maailmanlaajuista" somen avulla? Itsekkin osallistuin ohjelmaan yhdellä twiitillä ja sekin meni näin "Olisi niin paljon sanottavaa eikä 140 merkkiä riitä alkuunkaan :(" sillä tämä aihe on koskettanut itseänikin kouluaikoina.
Olen aina ollut ylipainoinen ja siitähän minua on ollut helppo kiusata. Pienenä olin myös ujo ja myötäileväinen. Kiusaaminen kulminoitui yleensä liikuntatunneilla jolloin olin ehkä kliseisestikin se, joka valittiin viimeisenä joukkueeseen ellei joku kaverini sattunut olemaan joukkueen kapteenina. Vaikka minua haukuttiinkin läskiksi ja kysyttiin "näetkö varpaitasi?" en antanut sen lannistaa sillä minua ei ole koskaan kiusattu niin että minut olisi jätetty joukon ulkopuolelle. Olen siitä onnekas että minulla on aina ollut kavereita.
Pahin kiusaamistarinani alkaakin juuri liikuntatunnin jälkeen joskus ala-asteen neljännellä luokalla(?). Minulla oli silmälasit ja olin jättänyt ne pukuhuoneen naulaan tunnin ajaksi ja sen jälkeen unohtanut ne sinne (huolimaton kun olen aina ollut) . Laseja etsittiin joka puolelta ja kyseltiin siivojilta vielä pitkään kadottamisen jälkeen että onko näkynyt. Ei ollut. Aikaa kuitenkin meni ja vanhempani hommasivat minulle uudet lasit. Kuitenkin, taas kerran, olimme palaamassa liikuntatunnilta koulullemme kun eräs minua vuotta vanhempi tyttö otti minut kaverini kiinni ja sanoi "Minun on ihan pakko kertoa yks juttu.". Muistan hämärästi sen tilanteen kun olen hämilläni kun tyttö itkien kertoi jostakin illanvietosta/kaverisynttäreistä jossa oli pelattu pullonpyöritystä ja kaksi tyttöä oli tunnustanut vetäneensä silmälasini pukuhuoneen vessanpöntöstä alas. En silloin ehkä heti tajunnut tilannetta mutta se tuntui todella pahalta vaikka tytöt olivatkin aikaisemmin jo haukkuneet minua. He kuitenkin kiusasivat opettajien silmien näkymättömissä. Menin itkien kertomaan asiasta opettajalle ja hän otti asian hoitaakseen. Minut ja tytöt kutsuttiin puhutteluun ja muistan kuinka pöydän toisella puolella istuneet kiusaajani itkivät vuolaasti. He tunnustivat tekonsa ja pyysivät anteeksi. Opettajani otti yhteyttä vanhempiimme ja asiasta sovittiin niin että tyttöjen vanhemmat korvaisivat uusien silmälasieni hinnan. Isäni kuitenkin vielä pitkään jälkeenpäin muisteli sitä kuinka toisen tytön äiti oli sanonu "ei meidän tyttö.."....VOI KUULE KYLLÄ! Eniten tapauksessa satutti se että monet tytöt jotka olin tuntenut päiväkodista asti olivat tienneet asiasta mutta eivät halunneet kertoa, ehkä juuri siitä pelosta että kiusaajani olisivat ryhtyneet kiusaamaan heitäkin.
Tämä on ainoa tilanne jonka kunnolla muistan ja tämä on ollut kiusaukseni multihuipentuma. Kuitenkin edelleen kun näen toisen tytön ohimennen kaupungilla ajattelen tapahtunutta. Toisen tytön kanssa päädyimme ylä-asteelle mentäessä samalle luokalle ja tutustuimme hieman paremmin eikä välillämme ollut enää kärhämää. Tapaukseni painii kuitenkin kiusaamisen höyhensarjassa koska ohjelmassakin kuullut tapaukset ovat kamalempia hakkaamista, haukkumista, syrjintää, kotiin tunkeutumista asioita joista tuskin olisin itse selvinnyt.
Miksi kiusataan? Itse olen miettinyt pääni puhki enkä ole saanut siitä syvimmästä selityksestä vielä kiinni. Ennakkoluuloja? Kateutta? Alistamista? Hierarkiaa?? en yksinkertaisesti tiedä! Itse olen myöhemmällä iällä saanut tuntea kuinka tärkeä ihminen olen ja olen oppinut arvostamaan itseäni ja pitämään huolta itsestäni ja rakkaimmistani.
Palatakseni vielä ohjelmaan ja siihen että sen asettelu meni ehkä liiankin kankeaksi: vanhemmat vs. opettajat. Kuka lapsista ja nuorista on oikeasti vastuussa? Kenen se kiusaaminen pitäisi saada kitkettyä pois? Tai kuka sen antaa ilmaantua? Onneksi Juho Räty avasi suunsa väittelevälle porukalle ja sanoi ne taikasanat: entäs oppilas itse. Kaikki lähtee kuitenkin kiusaamisen osapuolista. Missä vaiheessa heidän oma minän kehitys on menossa ja millä tavalla sitä halutaan pönkittää: kiusaan siis olen. Alistun siis olen. Vaikka minua itseäni on kiusattu olen kuitenkin sen verran käynyt asiaa päässäni läpi, että ainoa tapa selvitä kiusaamisesta on ne ajatukset itsestä, jotka lujittavat minua ja mitkä saavat enemmän tilaa ajatuksissani kuin kiusaajan lausumat sanat. Ohjelma ehkä jo alussa lupaili olevansa se sota joka lopettaa kaikki sodat. Kiusaamiseen PYSTYY ja PITÄÄ puuttua mutta valitettavasti en kuitenkaan usko sen koskaan katoavan.